Gamer life: Iikka

Mä oon Iikka Nikkinen, 34-vuotias ja työskentelen järjestötoiminnassa. Asun tällä hetkellä kahdessa paikassa: arkipäivät asun Helsingissä töiden takia, muulloin Kangasalla vaimoni kanssa.

Pelaaminen on ollut mukana aivan elämäni alkutaipaleelta asti. Ensimmäinen muistikuvani on kymmenen vuotta vanhemman isoveljeni Commodore 64, jonka hän osti kesätöistä saamillaan rahoilla. Olin tuohon aikaan kuuden vuoden ikäinen. En muista tarkalleen, mitä pelejä me silloin sillä pelattiin, mutta kyseinen pelikone ja ne pelihetket on niitä ensimmäisiä muistoja pelaamiseen liittyen.

Peruskoulun ensimmäisen luokan kävin Vantaalla, mutta sitten me muutettiin Heinolaan, josta mä en tuntenut entuudestaan ketään. Muistan, kuinka vanhemmat ilmoittivat minut retkelle, jossa tehtiin bussilla päiväreissu Pandan makeistehtaalle. Kyseisellä reissulla bussissa viereeni istui mua vuotta nuorempi poika nimeltä Ville. Aika pian siinä selvisi, että hänellä oli 8-bittinen Nintendo ja mulla taas Commodore 64, ja niinpä keskustelun aiheet vaihtui nopeasti peleihin ja pelaamiseen. Kun tulimme retkeltä takaisin kotiin, hyppäsimme pyörien selkään ja menimme ensin mun luokse pelaamaan Commodorella, josta sitten jatkoimme matkaa Villen luokse pelaamaan Nintendolla! Tuosta alkaen me ollaan sitten oltu ystäviä. Ville oli ensimmäinen ystävä Heinolasta, ja samalla myös ensimmäinen pelaamisen kautta saatu ystävä.

Hiljalleen alkoi elämääni tulla muitakin ystäviä. Ystäväpiirin laajeneminen toisti oikeastaan samaa kaavaa: joku omisti jonkun sellaisen konsolin, jota kukaan muu ei omistanut, ja käytiin sitten toistemme luona pelaamassa. Päivät yleensä menivät siten, että ensin mentiin jonkun luokse pelaamaan jotain, sitten hypättiin fillareitten päälle ja poljettiin jonkun toisen luokse pelaamaan jollain toisella konsolilla – pelailua himasta himaan siis!

Ostin oman tietokoneeni kesätyörahoilla 9.luokan kesällä. Meillä ei ollut silloin kotona vielä nettiä, niin pidin sen takia tietokonettani noin vuoden päivät kaverini Villen luona! Koulusta sitten menin ensin Villen luokse pelaamaan, jonka jälkeen sitten kotiin tekemään läksyjä. Esimerkiksi Half-Lifen Counter Strike -modea tuli pelattua paljon porukalla.

Yläkoulu- sekä amis- ja lukioaikoina me kaikki oltiin hyvin urheilullisia tyyppejä. Meidän kaveriporukassa osa pelasi jalkapalloa, osa jääkiekkoa, ja mä taas kisasin kamppailulajeissa. Varmaan vähän tästä urheilutaustasta johtuen meillä kaikilla oli kans tosi voimakas kilpailuvietti, jota me sitten voitiin yhdessä purkaa pelaamiseen. Näenkin, että kilpailullisten pelien löytäminen yhdisti meitä ja syvensi meidän ystävyyttä. Ensimmäinen kilpailupeli, jota me pelattiin todella paljon yhdessä, oli Counter-Strike. Sitä me pelattiin oman klaanin kanssa useita kertoja viikossa.

World of Warcraft on mulle henkilökohtaisesti tärkeä peli. Olin sen pelaamisen aikaan työtön, ja elämäni koostui silloin lähinnä kamppailutreeneistä ja WoW:n pelaamisesta. Vanilla-WoW:n aikaan pelasin noin 8-12 tuntia päivässä, ja raidasin aktiivisesti.

Tämä voi kuulostaa hauskalta, mutta WoW on antanut mulle paljon valmiuksia työelämään! Olin tuolloin sen killan Priest class leader, ja siinä roolissa pääsin tekemään kaikkea sellaista, mistä olen saanut paljon tärkeää oppia työelämää varten. Tein muun muassa ”työvuoro-” eli raidilistoja ja seurasin, miten tyypit pärjää raideissa. Kävin kahdenkeskisiä keskusteluita eri tyyppien kanssa siitä, mitä heidän kannattaisi omassa pelaamisessa kehittää – omalla tavallaan näitä voisi verrata työelämässä tuttuihin kehityskeskusteluihin. Meillä kiltajohtajilla oli myös oma johtoryhmä, ja sitä kautta opin johtoryhmätyöskentelyä. Työelämätaitojen lisäksi tuli opittua myös paljon englantia, kun suurin osa klaanin jäsenistä oli brittejä ja ruotsalaisia. Ehkä vähän turhan vähän nostetaan esille sitä, mitä kaikkia taitoja pelaamisen kautta voi kehittää ja miten pelaamisella voi kehittää itseään ihmisenä.

WoW:ia me pelattiin myös tällä kaveriporukalla aktiivisesti aina noin vuoteen 2009, siihen asti kunnes League of Legends julkaistiin. Oli todella siistiä päästä tutustumaan aivan uuteen peligenreen! Käytimme kymmeniä tunteja tutkien sen pelimekaniikkoja ja maailmaa.

Meillä on ollut jo pidemmän aikaa perinteenä kokoontua juhannuksena lanittamaan, joko mökille tai jonkun luokse. Tupareita me myös vietetään lanien muodossa. Arkena me pelataan edelleen säännöllisesti muun muassa Counter-Strikea, ja siinä pelailun ohessa vaihdetaan kuulumisia.

Elämässäni on tullut muutamia kertoja vaiheita, jolloin pelaaminen on ollut tauolla ja samalla yhteydenpito tähän kaveriporukkaan on ollut vähäistä. Esimerkiksi noin vuoden 2010 aikoihin alkoi noin kahden vuoden tauko PC-pelailun osalta, joka johtui muun muassa uuden työn alkamisesta. Niihin aikoihin en edes jutellut näiden ihmisten kanssa, mikä näin jälkikäteen mietittynä tietysti harmittaa.

Näiden kavereiden kanssa ollaan kuitenkin todettu, että me ollaan tunnettu ja oltu toistemme kanssa jo niin kauan, että meillä kaikilla on paikka toistemme sydämissä. Sillä ei ole väliä, jutellaanko me joka päivä vai tuleeko yhtäkkiä pidempi tauko yhteydenpidossa, me pysytään aina ystävinä. Elämässä tapahtuu koko ajan muutoksia ja ihmiset ympärillä vaihtuu, niin nämä tyypit ovat kuitenkin pysyneet kaikki nämä vuodet mukana – tämä kaveriporukka on mulle niitä harvoja pysyviä asioita elämässä.

Mun mielestä on todella upeaa, että mulla on elämässä ystävinä näinkin erilaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Mä asun eri kaupungissa, ja mulla on ylipäätään hyvin erilainen elämäntyyli ja -filosofia kuin heillä, mutta silti me ollaan pidetty yhtä kaikki nämä vuodet. Hyväksymme ja arvostamme toinen toisiamme juuri sellaisina kuin olemme. Pelaaminen on meille kaikille todella tärkeä osa elämää ja sen myötä meitä vahvasti yhdistävä asia.

Minna ”Mindie” Koirikivi

Share This