Gamer life: Emilia ”Kirsumi”

 

Oon Emilia Kärkäs, 24-vuotias vastikään valmistunut tradenomi (AMK). Tällä hetkellä asun Helsingissä ja etsin töitä. Päivät menevät nykyisin yhdistystoiminnan sekä striimauksen parissa.

Pelaaminen on ollut iso osa mun elämää jo tosi varhaisesta lapsuudesta lähtien. Kun olin aivan pieni, meillä oli yksi, koko perheen yhteinen tietokone. Vanhemmilla oli kuitenkin tarvetta myös tietokoneen käytölle, joten lopulta päätettiin ostaa sekä mulle että pikkusiskolle omat koneet kun olin 8-vuotias. Me roudattiin koneita toistemme huoneisiin ja pelattiin yhdessä, ja nämä kokemukset on ollutkin niitä ensimmäisiä ”lanikokemuksia”! Oon näin jälkeenpäin tosi iloinen siitä, että olen syventynyt nimenomaan PC-pelaamiseen, se kun on antanut elämääni tosi paljon.

Pienenä, noin 2. tai 3.luokalla, tuli pelattua pääasiassa selainpohjaisia pelejä, kuten legendaarista Runescapea. Kyseinen peli oli mulle ensimmäinen ns. iso peli, mitä tuli pelattua astetta enemmän ja se antoikin kipinän pelaamiseen. Noina aikoina pelasin siskoni kanssa myös muun muassa Miniclip-sivuston pelejä sekä Habbo Hotellia. Myöhemmin muutimme perheeni kaa toiselle paikkakunnalle, ja sen myötä tuli uudet kaveripiirit ja samalla tutustuin myös uusiin peleihin. Tuolloin tuli kavereiden kaa pelattua paljon CS 1.6 -peliä. Muistan, kun me hengailtiin yhdessä, ja sit jossain vaiheessa pyöräiltiin yhen kaverin luo ja hakattiin porukalla CS-peliä.

Suurin piirtein samoihin aikoihin ja vähän myöhemmässä teini-iässä aloin huomata, että ympärillä olevat ihmiset alkoivat ihmetellä mun peliharrastusta. Kaverit ihmetteli muun muassa sitä, miten mä pelaan niin paljon. Jotkut heittivät myös ”Sä oot naispelaaja, et sä osaa pelaa”-tyylistä settiä. Toisaalta mun elämässä on ollut onneksi myös paljon niitä tyyppejä, jotka eivät ole tehneet siitä numeroa, että satun olemaan tyttö ja tykkään pelata. Oon kasvanut jätkäskidiporukassa, jossa oon ollut ”one of the guys”.

Yksi isoimpia ”turning pointeja” pelaamisen saralla oli vuonna 2014, kun aloitin harjoittelun Puolenkuun Peleissä osana myynnin ammattitutkintoa. Työkavereiden kanssa aloin hakkaamaan tuolloin Smite-peliä, joka oli meitsin eka MOBA-peli. Mun oli aluksi hankala lähteä siihen mukaan, kun olin suorastaan absoluuttisen huono enkä mä halunnut olla porukan riippakivi. Kuitenkin tutut ihmiset sai mut ottamaan siitä pelistä kiinni ja ajattelemaan että ”mä haluan opetella tän pelin, ja mä haluun olla tässä hyvä”. Smite on edelleen mun oman elämäni ”major game”, ja pelasin sitä aktiivisesti noin kolmen vuoden ajan.

Samoihin aikoihin Smite-pelailujen kanssa mieleeni tuli ensimmäistä kertaa ajatus striimaamisen aloittamisesta. Aikaisemmin striimauksen aloittamista hidasti omat ”mä en oo tarpeeksi hyvä että mä voisin striimata, joten en lähde edes yrittämään” -ajatukset. Striimausta kokeilin ekan kerran muistaakseni vuonna 2014 tai 2015. Silloin kokeilu jäi vain muutamaan striimikertaan, vaikka se olikin hauskaa. Normaali pelaaminen kuitenkin jatkui, ja muistaakseni vuonna 2016 oma pelivalikoima suorastaan räjähti: pelasin tosi paljon kaikkea ja eri genreistä. Esimerkiksi Overwatch tuli siinä vaiheessa mukaan, ja FPS-pelejä sekä battle royale -pelejä tuli ylipäätään shiftattua enemmän.

Vähän myöhemmin, kun aloin seuraamaan aktiivisemmin e-urheilu-skeneä ja striimaajia, aloin taas innostua striimaamisesta. Päätin kokeilla sitä uudestaan vuoden 2019 alussa. Saman vuoden kesällä tulikin sit striimattua tosi paljon, kunnes tuli vähän pitempi tauko opinnäytetyö- ja kesätyökiireiden takia. Pikkuhiljaa oon taas alkanut tekemään enemmän striimejä. Aikaisemmin striimasin suomeksi, mutta nyt parin kuukauden ajan oon striimannut englanniksi. Tuntuu kivalta ajatella, että katsojat voivat oikeasti olla ihan mistä päin tahansa.  Se on ihan uusi sosiaalinen aspekti siihen, mihin on tottunut pelaamisessa.

Syksyllä 2018 aloin kirjoittamaan opinnäytetyötä aiheesta ”Kuluttajamarkkinointi ja brändit elektronisen urheilun tapahtumissa”. Mä halusin tehdä ehdottomasti peliaiheisen opparin, koska pelaaminen on ollut mulle kuitenkin niin tärkeä osa elämää. Oppari näki päivänvalon syyskuussa 2019.

Opinnäytetyön teon aikaan etsin todella aktiivisesti yhdistyksiä, jotka keskittyvät pelikulttuuriin ja pelaamiseen. Siskoni linkkasi minulle Female Gaming Finland -yhdistyksestä ja kysyi, olinko kuullut tästä. Olinkin pian heihin yhteydessä ja vinkkasin, että voisin olla heille apuna. Hiljalleen aloin olla entistä enemmän heidän toiminnassaan mukana. Oon huomannut, että toiminnalle on tarvetta ja kysyntää – se on matalan kynnyksen toimintaa, jonka kautta naispelaajat voivat saada samanhenkistä seuraa ja vertaistukea. Paljon on tullut palautetta tyypeiltä, että kiva että tällaista toimintaa järjestetään ja miten tärkeää se heille on.

Tulevaisuudessa toivoisin pääseväni eri organisaatioihin tekemään markkintointityötä ja sisällöntuottamista. Jos siihen saisi yhdistettyä vielä jollain tavalla pelialaa, niin se olisi ihan unelmaduunia.

Kuvat: Emilia Kärkäs

Minna ”Mindie” Koirikivi

Share This