”E-urheilua”, ”kilpapelaamista” vai ”esporttia”? Elektronisen urheilun ikuinen nimikiista

Elektronisen urheilun oikeanlainen nimeäminen on aihe, jota jokainen aiheeseen liittyvä sivusto ja melkein jokainen toimittaja on joskus käsitellyt jollain tavalla. Se, voiko elektronista urheilua kutsua urheiluksi, on puhuttanut ihmisiä ilmiön ympärillä alusta asti. Laki ei velvoita ihmistä käyttämään arkikielessä tiettyä nimitystä lajista, joten näkemyksiä on paljon ja syitä niille vielä enemmän. Voidakseen käsitellä teemaa laajemmin kuin tunnetasolla, on tutustuttava sekä itse lajin että kielitieteen ilmiöihin – allekirjoittanut tekee sen nyt.

Voidakseen kutsua jotain urheiluksi on tutkittava itse sanan etymologiaa ja tarkoitusta. Urheilu tarkoittaa alun perin urheita suorituksia, ja nykyajan sanakirjamääritelmän mukaan ”fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi t. sääntöjen mukaisena kilpailuna harjoitettavista liikuntamuodoista; myös eril. laitteita tms. käyttäen suoritettavista kilpailuista” (Kielitoimiston sanakirja). Nykyään urheilu käsittää siis omat alakategoriansa välinein suoritettaville kilpailuille, jotka on nimetty yleensä fyysisestä, perinteistä urheilusta eroavalla tavalla: elektronisen urheilun lisäksi esim. moottoriurheilu ja ampumaurheilu.

Yleisimmin elektronisen urheilun asemaa minkäänlaisena urheiluna pyritään kieltämään juuri fyysisen rasituksen puutteen takia. Laji ei vaadi kovaa fyysistä kuntoa tai sen ylläpitoa, joten se ei  voi olla urheilua – vai voiko? On totta, ettei elektroninen urheilu ole liikunnallista, mutta se ei vie lajilta asemaa urheilulajina. On myös totta, ettei elektroninen urheilu ole perinteistä urheilua – jota se ei yritäkään olla. Juuri tästä syystä termin etuosassa koreilee määritelmä elektroninen, joka kuvailee alaa huomattavasti paremmin kuin urheilu.

 

Elektroniselle urheilulle ei siis ole varsinaisesti tärkeää tulla brändätyksi urheilulajina saati liikuntamuotona, joten miksi sitä ei voi kutsua pelkästään kilpapelaamiseksi? Nimitys on sinänsä pätevä, mutta vaatii kielellistä vakiintumista kuvatakseen nimenomaan videopelien kilpailullista pelaamista. On syytä ottaa huomioon, että monet perinteiset urheilulajit ovat myös pelejä, joilla on yleensä kilpailullinen aspektinsa. Suomen kielen pelaaminen ei ole vielä kypsä kuvaamaan pelkkää tietokonepelaamista samalla tavalla kuin englannin kielen gaming. Tätä tukevat arkipäiväiset kieliasenteet: niin kauan, kuin Suomessa ja suomen kielessä tietokonepeleihin liittyviä asioita brändätään gamingina joka on suunnattu geimereille, ei pelaajille tarkoitettu pelaaminen ole valmis konteksti.

Tärkeintä elektronisen urheilun nimeämisessä ei ole niinkään se, saadaanko sitä kutsua urheiluksi vai erotetaanko se fyysisistä mittelöistä täysin. Oleellista on se, että termi kuvaa täsmällisesti sitä asiaa, jota varten se on lanseerattu. Sen on sovittava jokapäiväiseen käyttöön sekä täsmällisyytensä että helppoutensa puolesta, jota väittäisin sen nykyään tekevän. Kilpailullisia suorituksia sähköisessä ympäristössä voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua elektroniseksi urheiluksi tai lyhyemmin e-urheiluksi, ”eeurheiluksi”. Kukaan tuskin haluaa rinnastaa elektronista urheilua klassiseen urheiluun – se ei ole liikuntaa eikä urheilua, se on elektronista urheilua. Älkäämme tuomitko kokonaisuutta osatekijöiden takia – pätevä vinkki niin kielitieteeseen kuin kaikkeen muuhunkin elämässä.

Share This